Vielä pari kuukautta sitten ei ollut mitään varmuutta, että olisin täällä. Alle kuukausi sitten minulla ei ollut asuntoa tiedossa. Ei sillä, ettäkö asioilla olisi tapana itsekseen järjestyä, mutta itsepäisyydellä pääsee aika pitkälle. Tässä tapauksessa yli 1800 kilometrin päähän aloituspisteestä. Ei huonommin.
Nyt siis köllöttelen pienessä asunnossa Lontoossa, vietän pääsiäislomaani tehden ennakkotehtäviä korkeakouluhakuihin ja valmistaudun henkisesti työssäoppimisjaksoon paikallisen modistin luona. Suomen päässä päätin, että limbossa on hyvä elää: irtisanoin asuntoni ja pakkasin omaisuuteni varastoon. Minulla ei ole pienintäkään ideaa, mitä paluun ja valmistumiseni jälkeen tapahtuu, mutta siis, itsepäisyys jne.
Täytyy suositella pyhinä lentämistä -- pääsiäissunnuntai Helsinki-Vantaalla oli rauhallinen ja kaikki lähtöselvityksestä turvatarkastukseen ja aamupalasmoothien ostamiseen vei yhteensä n. puoli tuntia, kiitos jonottomuuden ja selkeän nykyteknologian. Lentonikin oli ajoissa, nousu ja lasku smootheimmat ikinä. Minulle ei maksettu tästä mainoksesta.
Lontoon päässä olikin sitten junia peruttu ja odotutin huonettani vuokraavan tyypin veljeä varmasti tupla-ajan siihen nähden, mitä saumattomalla matkustamisella olisin voinut odotuttaa. Asunto tosin on parempi kuin olisin voinut toivoa, sain opastuksen kaasuhellan käyttöön ja täällä asuvat kaksi kissaa ottivat minut heti vastaan kuin vanhemmankin toverin.
Englanti on tähän mennessä parodia itsestään. Lewisham on täynnä vanhoja tiilitaloja, ihmiset ovat ylikohteliaita, kaikki haluavat pyydellä anteeksi maansa puolesta (toki tämä lienee täysin valkoinen kokemus -- sen päivän kun näkisi, että yksikään maa pyytää anteeksi esim. kolonialismiaan, hahah), ja täällä sataa suurimman osan ajasta. Totuttelen lähiseutuun ja katson, että minulla on tuleville viikoille kaikki tarvittava. Pian täytyy tosin ottaa taas kontaktia metroihin ja juniin, mikä hieman jännittää sunnuntain seikkailun jälkeen, mutta eksyähän ei voi, kun ei muutenkaan milloinkaan tiedä, missä on.
